Hauskaa Joulua kaikille lukijoilla tasapuolisesti! Joulupäivä täällä Blue Mountainsilla näyttää sateiselta ja sumuiselta, ei siis oikeastaan miltään ulkoilupäivältä. Hieman yllättäen edes täällä hostellilla ei ole mitään erikoista jouluohjelmaa, joten joulu täällä ei kyllä tunnu yhtään sen kummemmalta kuin mikään muukaan päivä. Jouluruoiksi hommasin pienen kinkun palan, pottuja, porkkanaa, salaattia ja ruskeaa kastiketta. Mielenkiinto ei riittänyt laatikoiden tekemiseen vain itseäni varten, joten tein aika omaperäisen sovelluksen porkkanoista, joka oli itseasiassa jopa hyvää! Paistoin porkkanan paloja ensin voissa ja maustoin chilillä, suolalla ja italialaisella yrttiseoksella, jonka jälkeen haudutin niitä oluessa, kunnes olivat kypsiä. Suosittelen kokeilemaan, jos haluaa jotain hieman erilaista porkkanoista! Mausteet perustuivat täysin siihen, mitä sattui olemaan saatavilla, joten jokin muukin yhdistelmä saattaisi toimia.

Kahtena päivänä olen käynyt kävelemässä läheisiä luontopolkuja, ja maisemat täällä todella ovat juuri niin mahtavat, kuin oppaissa annettiin ymmärtää. Tähän asti myös sää on suosinut kävelylenkkejäni, molempina päivinä sade ja ukkonen on tullut vasta hostellille paluuni jälkeen. Sää noin muuten näyttää vaihtelevan täällä todella nopeasti, puolessa tunnissa saattaa auringon paahde muuttua ukkoseksi ja päin vastoin.

Tänään lopulta päätin jäädä tänne Blue Mountainsille koko loppumatkan ajaksi, joten sain kivasti lisäaikaa nauttia tästä luonnosta. Lähteminen kauemmas Sydneystä ja palaaminen sinne 2.1. vaikutti niin monimutkaiselta projektilta, että on huomattavasti helpompi olla täällä. Täältä pääsen helposti lähtöpäivän aamuna junalla Sydneyyn, eikä tarvitse edes herätä ennen seitsemää. Melkein mistä tahansa muualta olisin joutunut matkustamaan edellisen yön bussissa ja olemaan näin jo lennolle lähtiessä väsynyt. Sain ilmeisesti tämän hostellin viimeisen vapaan sängyn uuden vuoden ajaksi, joten hieman ehkä viime tippaan meni.

Täältä Blue Mountainsilta on myös kohtalaisen helppo mennä Sydneyyn vastaanottamaan uutta vuotta. Täältä hostellilta on ilmeisesti aika paljon porukkaa menossa sinne, joten varmasti tulee hauska uusi vuosi! Sydneyn uuden vuoden vastaanottoa hehkutetaan muutenkin niin paljon joka paikassa, että melkeinhän se on pakko käydä katsomassa nyt kun mahdollisuus on.

Niinalta sellaiset terveiset, että hyvin menee, joulun pyhät töissä hyvällä liksalla, joten ei voi valittaa.

Samu