Whitsundayn purjehdus on nyt ohi ja se kyllä sujuikin juuri niin leppoisissa tunnelmissa, kuin odotimmekin. Ensimmäisenä päivänä kävimme tutustumassa mielettömän kauniiseen Whitehavenin (suomennettuna valkotaivas) rantaan ja taivas se kyllä olikin. Hiekka oli aivan valkoista ja kuin puuteria, vesi oli juuri sopivan lämmintä ja pääsimme kahlaamaan rauskujen ja pienien haiden joukkoon. Seuraavana päivänä oli snorklauksen vuoro, ja Samu kävi jopa sukeltamista koittamassa. Minä meinasin olla aluksi kuin kala kuivalla maalla, kun meidät vain jätettiin sinne mereen ja enhän minä osannut snorklata. Onneksi siihen pääsi nopeasti rytmiin ja hyvin se sitten sujuikin. Näin monenlaisia koralleja ja kaloja, onneksi en kuitenkaan yhtään haita. Päivän kohokohta oli, kun me näimme Samun kanssa kolme kilpikonnaa uiskentelemassa yhtä aikaa meidän ympärillä. Kolmantena päivänä kävimme kumikajakeilla melomassa ja silläkin kertaa ”saaliina” oli rauskuja ja kilpikonna, joka meni niin läheltä, että sen värityksen näki todella selvästi. Aivan alkumatkasta näimme myös yhden delfiinin uimassa lähellä mannerta, joten nähtyjen villieläimien lista kasvoi taas muutamalla yksilöllä. Iltaisin pelasimme meidän emännän ”tyhmiä” pelejä, eli yritimme aina arvata mikä minkäkin pelin juoni oli. Joka kerta se juoni oli jotain niin yksinkertaista, että minä en ainakaan ikinä keksinyt sitä, kun yritin ajatella liian monimutkaisesti. Ruoka laivalla oli niin hyvää, kuin se pienessä keittiössä laitettuna vain voi olla, ja porukka oli todella mukava. Meitä oli 11 ja kaikki pysyivät yhtenä ryhmänä koko reissun ajan, pääosin siksi, että kaikki puhuivat todella hyvää englantia. Eilen illalla oli vielä after party edullisen illallisen muodossa, jonka jälkeen Samu jäi vielä nauttimaan ilmaisesta oluesta, mitä meille tarjottiin. Minä olin niin väsynyt, että tulin jo yhdeksältä takaisin autolle, ja nukuin kuin tukki koko yön. 

Samun terveiset:

Sukeltamisen kokeilemiseen ei varmaan olisi parempaa paikkaa ja seuraa voinut löytää. Aluksi opas teetti jokaisella pienet kokeet, että osaamme tehdä tärkeimmät asiat myös veden alla. Näihin kuului ainoastaan suukappaleen vaihto, maskin tyhjennys vedestä ja sukellusliivin ilmalla täyttäminen pinnalla. Näiden jälkeen lähdettiin sukeltamaan, ja syvimmillään kävimme kymmenessä metrissä. Loppujen lopuksi itse sukelluksesta ei jäänyt paljon mitään muuta mieleen kuin hengittämiseen keskittyminen, säätäminen maskin kanssa ja näköetäisyyden säilyttäminen oppaaseen. Tästäkin huolimatta olin tyytyväinen, että edes pystyin sukeltamaan, koska edellinen kokemukseni snorklauksesta yli kymmenen vuoden takaa ei luvannut hyvää. Oli kuitenki suuri helpotus huomata, että nykyään osaa suhtautua myös vedessä olemiseen vähän paremmin kuin kymmenen vuotiaana.