Tiistaina 4. syyskuuta:

Nyt se sitten on alkanu tämäki seikkailu, Singaporeen asti ehdittiin jo tuossa pyyhkäistä. Sattuneesta syystä viimeiset viikot ovat olleet sen verran kiireisiä, että en ole ehtinyt yhtään kirjoittaa tästä Australian reissusta, mutta nyt on hyvää aikaa korjata tämä puutos.

Ajatus Australiasta syntyi joskus heinäkuun alkupuolella, ku minulla alkoi tuntua, että 8 kuukautta Dubaissa ei vieläkään ole tarpeeksi radikaalia. Ja alunperin ajattelin, että sieltähän sitä sitten jatkaa samaa vauhtia Australiaan. Jostain kumman syystä Samu tuli itsekin siihen tulokseen, että hän kyllä ehtii siihen oravanpyörään myöhemminkin, ja niin meitä oli kaksi valmiina lähtöön. Budjettineuvottelut kun oli käyty, olikin aika alkaa tutustumaan kaikenlaisiin muodollisuuksiin, joita australiaan mennessä joutuu kohtaamaan, kuten viisumin hakemiseen. Se oli kyllä aivan läpihuutojuttu, minäkin sain viisumini 20 minuutissa. Myös matkaohjelma meillä syntyi kuin itsestään, joten kauaa ei tarvinnut lentojakaan jahkailla. Tarkoitus on siis viettää kaksi ensimmäistä viikkoa Perthissä, Länsi-Australiassa, ja sieltä lentää Cairnsiin syyskuun 19. päivänä.

Carinsissa meillä on sitten telttamajoitus varattu kahdeksi yöksi ja sen jälkeen me otetaan matkailuauto alle ja ajellaan (Samu ajaa, en minä) seitsämän viikkoa Carnsista etelään. 9. marraskuuta meillä on auton palautus Brisbaneen. Siihen asti on kaikki lentokenttäkuljetuksia lukuunottamassa varattu, mutta sen jälkeen on suunnitelmat melko lailla auki. Töitä on tarkoitus tehdä jossain vaiheessa jokunen viikko, mutta missä ja mitä töitä, se jää kohtalon varaan. Kaiken kaikkiaan meillä on sen jälkeen kahdeksan viikkoa jäljellä siirtää itsemme Brisbanesta Sydneyhyn, jotta olemme siellä toinen päivä tammikuuta paluulentoa varten.

Suomessahan minä kävin tässä välissä siis kaksi päivää, ja vaikka eräät hieman epäilivätkin, että miten minä kahdessa päivässä tyhjennän koko asuntoni, se aika oli aivan riittävä. Siinä ehti nähdä sukulaisia, ehti shoppailemaan, koulullakin kävin vielä Dubain koulua mainostamassa ja tietysti asunnon tyhjentäminen oli yksi suurimmista urakoista. Olin ehnkisesti varautunut aivan kamalaan lauantai-iltaan, kun piti yön matkustamisen jälkeen pakata vielä koko asunto pieneen varastoon. Lopulta minä olin se, joka otin asiat rennosti, iskä meinasi jo hermostua ihanaan vesisateeseen, jonka Suomen luonto päätti tarjota minulle näin kahdeksan kuukauden kuivan kauden jälkeen. Viisi tuntia siinä lopulta meni ja sen jälkeen jaksoin vielä jatkaa illalliselle iskän, Siskon ja Siljan kanssa.

Eilen illalla pari tuntia ennen lähtöä minä vasta ensimmäisen kerran tajusin, mitä sitä on tullut tehtyä, kun tuli tämän Australian reissu varattua. Onneksi epäröinnille ei ollut aikaa, kun ilta koitti todella pian ja kohta sitä oltiinkin jo matkalla lentokentälle. Yhdentoista tunnin lento pelkästään tänne Singaporeen kauhistutti, mutta se meni yllättävän nopeasti, kun illalla sai ruoan, välin nukkui ja aamulla Samu herätti minut taas syömään. Meistä vain huomaa sen, että minulle tämmöinen pitkä reissu maailman toiselle puolelle ei ole mikään ihmeellinen juttu, kun taas Samu on jo maininnut, että ei sitä vieläkään ymmärrä olevansa kaukana kotoa. Kyllä se vielä Samukin tähän tottuu.

Keskiviikkona 5. syyskuuta:

Perthin kentällä me oltiin valmiita jo viisi aamulla, mutta koska seuraava lentokenttäbussi lähti vasta 6.30, jäimme odottamaan sitä. Se kiersi varmaan koko Perthin ympäri viemässä ihmisiä suoraan koti ovelle, meidätkin se pudotti lopulta suoraan oven eteen n. puoli toista tuntia kentältä lähdön jälkeen. Sitten vielä selvisi, että yömanageri ei ollut enää vuorossa ja aamuvuoro tulisi vasta yhdeksältä, eli vielä piti tunti odotella. Onneksi ko. Hen kilö tuli jo puoli yhdeksän aikaan, joten lopultakin pääsimme nukkumaan. Kello laitettiin soimaan kahdeksitoista, että ei koko päivää nukuta ja yritys oli kyllä kova, mutta kumpikaan ei päässyt lopulta vielä ylös. Seuraava yritys oli yhdeltä, jolloin saimme juuri ja juuri väännettyä itsemme ylös, ulos ja syömään/kauppaan. Nyt on kello puoli kuusi, ohjelmassa on vielä illallisen kokkaaminen ja jollakin ilveellä hereillä pysyminen. Tuskaa se on, kun koko ajan väsyttää ihan toivottomasti. Kauankohan sitä nukkuisi, jos nyt menisi nukkumaan. Melkeen sitä vois aamuun asti unta riittää kohta.